HIEMAN MINUSTA 

Tykkään pohtia, pähkäillä ja suunnitella, laiskotella ja yhtä lailla tehdä töitä hiki päässä. Tykkään piipertämisestä ja suurella pensselillä suihkimisesta, käsin solmituista matoista, kissoista, järjestyksestä, vanhoista tavaroista...

Nautin puistoista, suurkaupungeista, kauniista kuvista, veden liplatuksesta, luonnosta, vanhoista taloista, musikaaleista, hyvistä keskusteluista, omasta ajasta, tiedosta, radion kuuntelusta...

TYÖ

Olen koulutettu ammattijärjestäjä ja sisustusstailaaja. Koulutukseltani olen myös mm. sihteeri, kiinteistöedustaja ja tekstinvalmistaja. Ikää on jo sen verran paljon, että monenlaista on ehtinyt tulla vastaan niin työssä kuin sen ulkopuolella.

Suurimmaksi osaksi olen istunut työpöydän ääressä tuottaen graafista materiaalia tai asiakirjoja, toisaalta olen työn puolesta käynyt muun muassa vankila-osastolla, maan alla koeporausluolastossa sekä tehnyt mainosta erään Andyn seurassa.

IHMINEN

Opintomatka jo aikuisen nepsyn äitinä, vuosien mittainen vertaiskokemus vaikeasta masennuksesta sekä ikäihmisen muistisairaudesta ovat tuoneet uusia, konkreettisia näkökulmia tavarasuhteisiin, toiminnanohjauksen ongelmiin sekä matkan varrella muuttuviin toimintatapoihin.
Lisäksi tavaramäärä, joka oman kodin kautta on vuosikymmenien mittaan kulkenut, ei voi olla herättämättä ajatuksia ja pohdintoja.

⚜ 

AJATUKSIA

TAVARAT

Tavara, tuo eloton, tunteeton massa, se voi olla hyvän mielen tuoja, lohduttaja, positiivisten muistojen ylläpitäjä, silmää miellyttävä katseen kohde - siis monella tapaa positiivinen asia.

Tavara, tuo eloton, tunteeton massa, voi olla myös mielen ahdistaja, negatiivisten muistojen ylläpitäjä, silmää ärsyttävä epämääräinen kasa, jopa vaarallinen suurissa määrissä - siis monella tapaa negatiivinen asia.

Niin kuin elämässä usein, jonkinlainen kultainen keskitie on hyvä tavoite myös tavaran määrässä. Oman hyvinvoinnin vuoksi on tärkeää löytää itselle sopiva määrä. Määrä, josta oikeasti iloitsee ja josta on valmis huolehtimaan, pyyhkimään pölyt ja huoltamaan tarvittaessa.
Tasapainon vuoksi on useimmiten opittava myös luopumaan.

MUUTOS

Ihminen on usein muutosvastainen, takertuu mieluummin siihen vanhaan tuttuun. Vanhat tavat ja tottumukset ohjaavat meitä usein, tai vähintäänkin hidastavat tietä muutokseen. Joskus se ensimmäinen askel uutta kohden on suuri ja korkea. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään sanovan "Pieleen meni, kaduttaa. Järjestys ei ole minua varten". 

Laitetaanko koti kuntoon? 

P.S. kuten ehkä huomaat, tykkään myös kirjoittaa.

- Tiina